Innostus Nordic Silver Collection -ensimalliston luomiseen saatiin pohjoisen kulttuurista/luonnosta. Olemme käyttäneet tuotteiden suunnittelussa neljää kuviota: Hilla, Palmikko, Tunturinhuippu ja Revontuli.
On mielenkiintoista, että vaikka henkilöheijastimet keksittiin Ruotsissa jo 50-luvulla, niitä käyttää kuitenkin taajamissa vain noin 20 prosenttia ruotsalaisista. Käytännöllisesti katsoen kaikki menevät kaupunkiin, töihin, juhliin tai elokuviin ilman tätä hengenpelastajaa, usein lisäksi katse suunnattuna älypuhelimeen.

Siksi Smart in the dark julkaisee mallistossaan heijastimia, jotka ovat niin kauniita, että ne todellakin lisäävät vaatetuksen esteettistä arvoa. Niitä voidaan käyttää kaikissa tilanteissa, myös selkeissä muotivaatteissa.

Nämä heijastimet erottuvat muista siten, että ne todella toimivat. Ne ovat osittain CE-merkittyjä, mikä merkitsee sitä, että ne täyttävät korkealle asetetut toimivuusvaatimukset. Heijastimet on valmistettu 3M:n heijastinmateriaalista ja ne ovat pestäviä.

Tummissa vaatteissa näyt noin 25 metrin etäisyydelle, kun taas käyttäessäsi heijastinta sinut nähdään jo 125 metrin etäisyydeltä. Käyttäessäsi heijastimia kehon liikkuvissa osissa, esimerkiksi käsissä ja jaloissa, lisäät näkyvyyttäsi edelleen. Yli sata metriä parempi näkyvyys merkitsee autoilijalle suurta eroa huomata sinut ja jarruttaa ajoissa.

Smart in the dark tulee näillä tuotteilla valaisemaan muuten pimeämmän paikan jossain päin maailmaa. Yksinkertainen tapa saada aikaan suuri muutos. Tämä on Nordic Silver Collectionin takana oleva historia: